Joulun päivät

Niin se vain hurahti joulun pyhätkin, tai vielähän tämä viimeinen on meneillään. On kyllä syöty hyvin ja saatu lahjojakin ihan hillitön määrä. Sain omat lahjaostokset viilattua loppuun kuinkas muutenkaan kuin aatonaattona, kuuluisan viimetipan aikaan. Ja vannotin jopa, että ensi vuonna en kyllä osta kellekään joululahjoja, ihan hullujen hommaa. Tosin en taida uskoa tähän itsekään...

Viimeinen pikku-Nyytin lahjapakettiin eksynyt neulomus on vielä esittelemättä. En ihan tarkalleen muista kenen/minkä ohjetta tähän käytin, mutta tässä esim. Ullaneuleen ohje.

Lanka: Handu ja Trekking, puikot 2,5 mm, menekki muistaakseni 22g, enhän sitä toki ylös kirjoittanut...

Kuva on pikkasen instagramilla käsitelty, mutta eipä noista väreistä ois muutenkaan tullu aitoja kuvaan. Ihanan karkkinen ja heleä tuo handu, ja ihanaa myös neuloa. Mutta koska messuilta ostin vain mini 20g vyyhdin, pelkäsin ettei se riitä koko pipoon ja pelasin tilannetta Trekkingillä.

Toissaviikolla olin työsuojelun koulutuksessa, ja siellä sitten kilistelin puolitoista junasukkaa työkaverin tulevalle. Kollega jää äitiyslomalle tammikuussa, ja ajateltiin toisen kollegan kanssa josko pitäisi vaikka jollain pienellä muistaa. Vielä on meidän työyhteisössä aika uusi juttu tällainen äitiyslomalle jääminen, ettei aikaisempia ole pahemmin lahjottu, mutta jos nyt koittaisi kerrankin.

Lanka Dropsin mikä-piru-tuo-nyt-olikaan, puikot 2,5mm, menekki 28g

Mää en kyllä tiiä että mikä junasukkien idea on. Tai siis toki tiedän, mutta onko ne meinattu ihan vaan jonkun ikäselle vaaville/taaperolle, kun ei munkaan tiukalla käsialalla tule ohjeen mukaisella silmukkamäärällä ainakaan vastasyntyneelle sopivia... Tuntuu että menevät vielä kolmivuotiaallekin. No, eipähän ihan viikossa jää pieniksi :)

Jouluaatto vietettiin tuttuun tapaan porukoilla lapsuudenkodissa. Siskontyttö oli askarrellut itselleen kyltin, "Saran lahjapino". Hieman nauratti.

Vaan kyllähän noita taas riitti. Millonkahan opitaan, ettei meille aikuisille varsinkaan tarvi ihan tollasta määrää...

Tai että ihan niin kamalasti ei tarttis syödä. Vaan ku leivoin niin perhanan hyvää taatelikakkua. Maustoin sen tujauksella viskiä, ja sehän sopi todella hyvin. Ei se toki ois tarttenu viinaksia, mutta halusin nyt kokeilla.

Kuvasta huolimatta on tullut yllättävän vähän ahmittua suklaata. En sitä saanutkaan kuin yhden rasian (After Eight <3), mutta onhan noita. Twist-pussin toi ystävä Tallinnanreissultaan, ja löytyy tuolta yksi levykin jonka ostin lahjapakettiin, mutta en sitten laittanutkaan (löysin jotain parempaa). Vielä en korkannut kirjaakaan, kun neuloosi oli voimakkaampi. Ja taitaa olla tänäänkin. Vanha opiskelukaveri toivoi sukkia itselleen ja tyttärilleen, josko ainakin yhdet Elinan pitsiunelmina. Joskin ilman takapitsiä tai polvipituutta. Viikingit pyörimään!

Välipäivät ois aikaa laskea ruokaturvotusta, ja sitten iskeä uuden vuoden kimppuun! Aijai :). Ja sitten blogikin täyttää jo kaksi vuotta, ohoh. Ja itsellä lähtee käyntiin viimeinen vuosi parikymppisenä, tupla ohoh. Katsotaan josko lankahankinnat pysyis paremmin lapasessa ensi vuonna. Ja tuon sanottuani mä varmaan voitan myös 90 miljoonaa Eurojackpotista ja onnistun laihdutuskuurissani ja mitähän vielä :D

Pehmeät paketit rokkaa

Nyt täytyy kyllä vähän haistella tuota omakehua, mutta kun. Kirjopirkka piti kyllä keriä melkoisen vikkelään, jotta sen sai puikoille. Malli pitäisi istua miehelle - isälle - joten vaikka moni pitsi olisi ollut upea tällä sinisellä langalla, ei ehkä tällä kertaa kuitenkaan. Merenkulkijaa lähdin googlella tavailemaan, ja kappas kun Ullan ohjeessa oli toinenkin mallikaavio! Se "oikea" merenkulkija näytti ihan pliisulta ja tylsältä tämän toisen rinnalla, ja päätinkin sitten käyttää sitä.

Viime lauantaina loin silmukat, ja keskiviikkona iltakymmenen jälkeen sain valmiiksi. Langat päättelin tosin vasta torstain puolella, koska it was way over my bed time already.

Lanka: Kirjopirkka, puikot: 2,5mm, menekki: 70g.

Vähän taas piti jännätä, saako sukista oikean kokoiset kun ei ole sopivan kokoista kinttua sovitusapuna. Faijalla nyt ei ihan huiman suuri jalka ole, mutta on se nyt silti pikkasen isompi kuin oma kavioni, joka ei toki ole pieni sekään. Maltoin kuitenkin tehdä vähän liian isot itselleni, vaikka tekikin ihan kamalasti mieli pitää nämä itselläni! Langan väri ei pääse näissä kuvissa nyt ihan oikein esiin, mutta uskokaatten että se on aivan uskomaton. Sanoo ihminen, joka ei oikeasti oikein pidä sinisestä. Tämä on u-s-k-o-m-a-t-o-n.

Samaisena silmukanluontilauantaina loihdin myös glögikakun. Lähdin vähän soveltamaan omia ideoitani, liivatelehtien määrää vakoilin jostain kotikokin ohjeesta. Ja pakko sanoa, että tämähän onnistui vallan hyvin. Tekstuuri oli liki täydellinen, makua voisi vielä pikkaisen viilailla.

Pohja:

175g pipareita

n. 75g voita

Täyte:

1 prk maitorahkaa, se pyöreä eli pienempi :)

2 dl vispikermaa

1 lime, mehu ja kuoriraaste

liian iso loraus cointreau'ta, ainakin desin verran

3 (vai 4?) liivatelehteä

vapaa mitta sokeria, maistellen sopivaksi

Kiille:

n. 1,5 dl glögiä (oisko ollu tiivistettä, saatoin vähän laimentaa vedellä -> 2dl?)

muistaakseni 3 liivatelehteä

Pohjaan murskasin piparit huonolla menestyksellä, sulatin voita aluksi liian vähän, ja säädin ja sähelsin noin muutenkin. Lopulta uskaltauduin ajattelemaan, että ehkä se pysyy kasassa kun painelen sen tarpeeksi tiiviisti leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle. Tai siis, sen vuoan pohjaan pingotin leivinpaperia ja reunoille taiteilin kelmua - vuoka on ikivanha ja vähän sellanen että en uskaltautunut suoraan sitä vasten täytteitä laskea, jos vaikka tarttuisi makuja. Vuoka oli 22 cm halkaisijaltaan.

Täytteeseen vatkasin vispikerman kohtuullisen stydiksi vaahdoksi, maitorahkan joukkoon raastoin limen kuorta ja laittelin sokeria sen verran, että uskoin sen riittävän. Liian makeaa en todellakaan halunnut, vaan tavoitteena oli sellainen raikas kakku, jossa lime ja cointreau kenties pääsisivät vahvan glögin alta mukaan bailuihin. Cointreaun ja limen mehun kuumensin kattilassa ja sinne sitten ne liotetut liivatteet. Saattoi mennä neljä, kun hätäilin että sitä nestettä nyt on kuitenkin aika paljon ja vispikerma jäi ehkä vähän liian lötköksi ja hyytyyköhän se nyt sitten kuitenkaan vai onko se velliä. Niin ja cointreaun kohdalla unohdin kuinka se onkin niin sytytysnestettä, herttileili 40-volttista, tsiisus!

Kakku sai jähmettyä kylmässä ehkä tunnin verran ennen kuin kuumentelin glögin ja sulatin sinne varmaan kolme liivatelehteä, jälleen taas panikoin että mitäs jos se nyt jotenkin ei riitäkään. Arvaako joku jo, että mä en juuri ikinä kikkaile liivatteella ja tästä syystä ei tule mutu-tuntumalla heittoja riittävistä määristä. En sitten myöskään malttanut odottaa ihan tarpeeksi kauaa että glögi jäähtyisi riittävästi, vaan hätäillen kaadoin sen kakun päälle. Vaalea täyte vähän äkästyi tästä, ja jos kuvan kiille ei kiiltäisi aivan noin hurjasti, näkyisi toisessa reunassa sellainen sottainen kohta jossa glögi on napannut mukaansa kermaa.

Mutta niin! Jos olisin muistanut cointreaun alkoholipitoisuuden, olisi kakun jälkimaku ollut vähemmän viinainen :D. "Boozy", kuten kantikseni ravintolapäällikkö totesi. Limeä saa olla toinen mokoma, mutta en tiedä kuinka hyvin se välttämättä sopii glögin kanssa. Leikittelin ajatuksella, että se limen tuoksusta ja mausta löytyvä mausteisuus (minulle tuo mieleen kanelin jollain kummalla tavalla) istuisi mausteisen glögin seuraksi, vaikka muuten ovatkin kovin erilaisia. Ja että se limen raikkaus tasapainottaisi glögin tuhtiutta ja makeutta. Cointreauta saa laittaa puolet vähemmän - jos sitä edes haluaa käyttää - eipä se siitä juur maistunutkaan. Paitsi jälkimaussa :D. Ja kiilteeseen ei tarvita kolmea liivatelehteä, vaikka ei siitä nytkään sellaista kumipalloa tullut. Täytekin saattaisi pärjätä yhdellä vähemmän, mutta se oli kyllä tekstuuriltaan vallan passeli.

Loppuun sitten tarina viime viikolta. Torstaina iski joku flunssan tapainen, ja menin nukkumaan jo heti kohta yhdeksän jälkeen. Yhdentoista jälkeen herään räväkästi siihen, kun rappukäytävän palovaroitin lähtee ulisemaan. Kuuntelen kolinaa rappukäytävässä, katson kun sälekaihtinten välistä näkyy valoja. Kas, kadulla on kolme poliisiautoa, ja nyt paikalle tuli kaksi paloautoakin. Selvä, takkia niskaan ja laukkua olalle, turhaahan ne ovat jos henki lähtee, mutta ilman avaimia en pääse kotiin. Ja ulkona on pakkasta. Kenkiä laittaessani kuulen kuinka joku nainen juoksee rappukäytävässä, "apua, apua, apua!" Avaan oven - enpäs menekään, en erota edes lattiaa sen savun läpi. Ovi kiinni, paniikki nousee, ikkunat auki ja siihen sitten hengittelemään ja katsomaan kuinka paloautoja tulee lisää. Asuntoon alkaa hiipiä savua, haistan vain palaneen käryä, alkaa pelottaa että mitä ne palomiehet nyt oikein aikailee, tännehän tukehtuu kohta! Ei tietenkään oikeasti ollut vielä mitään vaaraa tukehtua, mutta siinä tilanteessa ei sen järkevämmin osannut ajatella. Pelotti. Kuuntelin talon ääniä, ja kohta kuuluu koputus ovella. Juoksin sinne, palomies kysyy onko kaikki hyvin, odota vaan täällä vielä, he tuulettaa rappua. Vaikea sanoa kauanko tässä on kulunut aikaa. Kohta uskaltauduin kurkkaamaan rappuun, siellä joku palomies seisoo ja kysyn voinko lähteä ulos, en halua olla sisällä. Hyvä että alaovesta pääsi ulos kun vastassa oli jumalaton puhallus jolla savu pakotettiin pois rapusta. Pihalla on muitakin asukkeja, juttelen yhden naapurin kanssa. Paloasunto on ensimmäisessä kerroksessa, henkilövahingoilta vältyttiin, savuvahingot on varmasti mittavat kyseisessä kerroksessa. Palomies tai ensihoitaja kävi kysymässä, hengitinkö palokaasuja, totesin että en mielestäni, kunhan haistelin sitä palaneen käryä mutta asun sen verran ylempänä ettei sinne myrkyt tulleet.

Ja koko yönä ei mun asunnon palovaroitin inahtanutkaan. Ei edes siinä vaiheessa, kun asunnossa leijui silminnähden savua huoneen puolivälissä. Tarkistakaa ne palovaroittimenne, haluatte varmasti herätä siihen paljon ennen kuin ette enää pääse asunnosta ulos. Muistakaa Vuosaaren tragedia.