torstai 23. kesäkuuta 2016

Lomalaisen fiiliksiä

Tallinna oli aurinkoinen ja täynnä turisteja, mitäs muutakaan. Hyvää ruokaa Popularissa. Ostin vain yhden vyyhdin ärhäkkää kanarialinnun keltaista vironvillaa, yhtä ihanan ohutta kuin vuosi sitten ostamani harmaa. Ne on ehkä täydelliset yhdessä. Voi ei.

Löytyi myös niin päheet korvikset, että pitihän ne ostaa. Kettu kuittaa!

Sitten lähdettiin Tampereelle. Tampesteriin. Manseen. Nääsvilleen. Mitä näitä nyt on.

Taito Shopista omin itselleni maailman hienoimman sipulikulhon. Sori vaan äiti, se sun ostama peltinen purkki päätyy muuhun käyttöön. Nyt vaan harmittaa eniten ikinä ettei keittiössä ole tarpeeksi pöytätasoja, jotta purnukan saisi esille. Kaappiin taitaa päätyä, valitettavasti.

Lomalla on ollut enempi aikaa neuloa, ja kuten edellisessä postauksessani mainitsin, sny-kierroksen toukokuun paketin alpakkalangat pääsivät puikoille. Tulossa on neuletakki ystäväni tulevalle hyppypavulle. Vartalo-osa eteni odotusvaiheeseen maanantai-iltaan mennessä, en tosin ihan tarkalleen muista aloitinko sen perjantaina vai milloin. Hihoista eka valmistui Tallinnapäivän laivamatkoilla, toinen puolestaan busseissa Tampereelle ja takaisin. Seuraavaksi sitten yhdistäminen pyörölle, vähän jänskättää. Edellisen vaavintakin tein myös dropsin ohjeella ja samalla tavalla yhdistettiin pyörölle, mutta se oli aika haaste. Onnistui jotenkuten, mutta tällä kertaa toivon siistimpää lopputulemaa. Josko harjoitus tekee tässäkin kohtaa mestarin. Tai edes perus-osaajan.

Juhannus kolkuttelee ovella, kävin kaupassa hamstraamassa erinäisiä herkkuja. Luvassa on ainakin pottu-fetasalaattia ja uunilohta. Ja koska en ihan tiedä mitä kaverin kanssa tehdään, varaudun piknik-henkeen leipomalla jotain suolaista ja makeaa. Ja jos olisin muistanut eilen illalla napata kantikseeni odottamaan jätetyt raparperinvarret mukaani, tekisin just nyt heti raparperi-kaurapaistosta. No, ehdin ne hakea sieltä kohta kunhan se aukeaa. Sitä paitsi eihän mulla ole edes vaniljajäätelöä sen kaveriksi vielä :).

No jos nyt ensin tekis ees ruokaa, vasta sitten miettisi muita herkkuja.

SNY 2016 - Kevään viimeinen paketti!

No huh! Kevään 2016 Salainen Neuleystävä -kierroksen viimeinen paketti ilmoitti itsestään maanantaina, ja kävinkin sen jo silloin hakemassa. Sittemmin hilpaisin Tallinnaan ja Tampereelle, joten vasta nyt joudan kirjoittamaan aiheesta. Tallinna ja Tampere sitten seuraavassa postauksessa :)

Voi juku! Ne oli ekat sanat paketin nähtyäni. Ja sitä ne ovat vieläkin.


Paketista löytyi Onlinien puuvillaisempaa lankaa, Rowanin villa-puuvillalankaa ihanissa punaisen ja liilan sävyissä, päheä succaplokin puikkomitta jonka laittaisin ehdottomasti avaimiani koristamaan mikäli en pelkäisi sen kuluvan ja likaantuvan liikaa, sekä itsetehty pussukka, jonka hantaakin voin halutessani viimeistellä haluamallani tavalla ja pari ohjetta erilaisiin tekniikoihin. Voi kuule, itse olen opiskellut magic cast-on-tekniikan juurikin tuolla Knittysin ohjeella! Jotenkin se tuntui kaikista parhaimmalta, selkeät kuvat ja sanalliset ohjeet tueksi. Ja niin paras aloitus kärjestä neulottaviin sukkiin, niin siisti ja täydellinen kärki tulee tuolla! Ja toinen ohje oli pienten palmikoiden neulomiseen ilman apupuikkoa. Niin simppeli juttu, mutta en ole siltikään tajunnut koskaan kokeilla. Ihan täydellistä. Olis varmaan Kahlitut ja Fredrikat valmistuneet pikkasen vikkelämpään jos en olisi niidenkin yhden silmukan "palmikoiden" kanssa venkuillut apupuikon kanssa, koska se vaan tuntui kaikista varmimmalta.

Aivan mahtava paketti, kiitos sinulle Lotta! Sinullakin näyttää olleen todella kivoja paketteja (pitihän sitä nyt heti lähtä katteleen että kuka siellä päässä oikein olikaan). Rowanista tekisi mieli taiteilla joku huivi, se on niin herkku väriltään, että sen haluaa nähdä ja näyttää. Materiaalinsa puolesta se sopisi myös muuhunkin, ja hetken pohdin josko olisin neulonut siitä jotain ystävän tulevalle pienokaiselle. Mutta himo alpakkaan saattaa jyrätä tän suunnitelman yli. Plus se, että haluan ehkä siitä vain jotain ihanaa itselleni :D.

Kuvan taustana toimii uuden uutukainen sohvani.


Naurettavan liian isot lattiatyynyt pääsivät isosta koostaan huolimatta koristamaan hetkellisesti sohvaa, vaikkakin nyt siinä komeilee enää tuo valkoinen. Selkänojalle on löytänyt tiensä Dropsin sivuilta tulostettu ohje Little Chesnut, jonka neulon edellisestä sny-paketista tulleella ihanaisella Dropsin alpaca mixillä. Rehevä vihreä sävy sopii varmasti hyvin pienokaiselle, jonka vanhemmat (toinen ystävä kuin edellä mainittu) ovat hyvin luonnonläheisiä metsä-ihmisiä. Täydellistä.

Kierrokselle osallistuminen oli kyllä hauska kokemus. Täytyy ehkä lähteä mukaan toistekin :)

perjantai 17. kesäkuuta 2016

Long time no see!

Se on kummasti (ei niin kummasti) käynyt niin, että puikot on jääneet rauhaan muuton jälkeen. Sentään tiedän missä ne on, ei sillä, mutta ei tässä nyt ole joutanut oikein mitään ylimääräistä.

Piti käydä vähän sohvaostoksilla, ja eilen mulle soiteltiinkin jo, että käykö kuljetus lauantaina vai meneekö ens viikkoon. No käy! Oottelin sohvaa vasta kahden viikon päästä. Ripeetä toimintaa, Lanternan Asko!

Tuonne lattialla olevan patjan kohdalle se sitten menee.
Ja koska asunnossa ei ennen huomista ole ollut oikein hyvää paikkaa jossa neuloa, on neulomiset jääneet. Paitsi nyt kun tällä viikolla päätin napata lankaa ja puikot koska alkoi niin neulotuttamaan.


 Mutta koska en ole juuri vauvansukkia neulonut, oli silmukkamäärän kanssa haasteita. Nuo menee pikkuiselle varmaan seuraavat kaksi vuotta, mutta olkoon nyt sitten. Pari on puikoilla, josko tänään saisi tikuteltua terän loppuun. Nopsaanhan nuo tulis, mutta ei ole kovin pitkää pätkää kerralla saanut neulottua.


Koska kävin viime sunnuntaina piiiitkästä aikaa lenkillä, ja siitähän ei selkä taas oikein tykännyt. Lihasjumi, joka kinnaa taas jotain hermoa vissiin kun säteilee oikeaa reittä pitkin. Ei ole kyllä kovin paha tällä kertaa, mutta sen verran nyt kuitenkin että tuntuu ajoittain. Vaan oli se kyllä ihanaa käydä lenkillä. Aijai!

Ja hei! Tänään on ensimmäinen lomapäivä, JEEE! Loma on lyhyt ja intensiivinen (tai ainakin lyhyt), sillä juhannuksen jälkeen palaan taas sorvin ääreen. Ajattelin, josko ois lähtenyt ensi viikolla joku päivä käymään Tampereella. Tallinnassakin vois olla kiva, mutta sinne ei kyllä viitsis ihan yksikseen lähteä. Ois kivempaa kaverin kanssa. Noh, katsotaan! Tänään ainakin siivoan ja leivon. Sadepäivähän ei lomaa pilaa, pah! Paitsi kun kumpparit on hiuti. Vasemmasta kantapäästä hörppää vettä sisään. Kokeilin eilen...