lauantai 18. maaliskuuta 2017

Suurempi proggis

Viime päivityksen pohdinnot suuremmasta työstä päätyi teoiksi. Kaivelin esiin Cascaden Heritaget ja pläräsin läpi ravelrysta talteen otettuja ohjeita. Lopulta päädyin Missä neuloimme kerran -blogistin suunnittelemaan La grasse matinée -paitaan.


Pistin puikoille viime perjantaina. Ja sitten pääsi pieru aivoissa, ja purin aloituksen lauantaina ja aloitin uudelleen. Hyvä niin, ei olisi toiminut se ensimmäinen versio. Ja mikäs siinä purkaessa, Heritage on niin uskomattoman ihanan tuntuista, pehmoista, sileää, mielellään sitä käsissään pitelee.


Sunnuntai-iltana sain hihat apulangoille, meni siinä viikonloppu aikalailla vain neuloessa. En ole mikään pikaneuloja vaikka pelkkää sileää voikin tikuttaa jouhevasti. Nyt viikolla tein pari pitkää päivää töissä eikä illalla tahtonut enää jaksaa kuin kerroksen pari. Ja torstaina tulin kotiin vasta yhdeltätoista illalla, silloin en koskenut neulokseen ollenkaan.


Mutta siinähän se hiljalleen etenee :). Saattaa olla, että saan vielä kivan paidan käyttööni! Tosin en tiedä miten hyvin mulle sopii sellaiset laatikkomaiset paidat joka tästäkin pitäisi tulla. No, ei ehkä tulekaan ihan niin laatikkomainen ja löysä kuin mitä ohjeen kuvissa, veikkaan ettei tämä lanka anna luonteeltaan periksi siihen kun tykkää olla sellainen joustava. Hakeutuu tyköistuvammaksi tai jotain. Näkee sitten kun viimeistelee, että miten sitä uskaltaa pingottaa ja jääkö siihen vai pyrkiikö palautumaan supumpaan.

Ja Heritagethan ei taida riittää loppuun saakka, mutta harkitsen eriväristä alareunaa ja hihansuita tarvittaessa. Harmikseni lankavarastoista ei löydy ihan sopivaa lankaa tähän tarkoitukseen... Tai siis sopivan väristä. Sock nelosta ois sellasessa lämpimän keltaisessa sävyssä, mutta veikkaan että joku muu väri olisi parempi ton hehkuvaisen ruosteisen kanssa. Niinku vaiks joku pirteen harmaa :D jota multa ei löydy tällä hetkellä! Olen ehkä valmis ostamaan uutta, koska haluan että tästä tulee oikeasti sellainen pidettävä vaate, näitä herkkulankoja ei heitetä hukkaan! Mutta mietitään sitä sitten kun nää langat loppuu.

Torstai venyi töiden takia. Tai lähinnä asiakastapaamisen. Ei harmittanut kyllä yhtään ;)


Oli aika kokemus.

perjantai 10. maaliskuuta 2017

Hillottu Fluormania

Olikos se kaksi kesää sitten kun käytiin ystävän kanssa Tallinnassa ja Karnaluksissa. Sieltä ostin yhden ainokaisen kerän hirveessä hypetyksessä ollutta Regian Fluormaniaa. Tavallaan ko. lanka oli shokkiefektissään hauskaa, mutta sitten kuitenkaan ne värit ei oikein puhutelleet. 

No, tämä ainokaiseni päätyi sitten odottamaan vuoroaan tuonne laatikon uumeniin, kunnes se saisi mallin joka ehkä suunnilleen toimisi räikeän värin kanssa.

Lanka: Regian Fluormania. Puikot: 2,5mm. Menekki: 78g
No, mene ja tiedä toimiiko, mutta ihan perussukkaa en todellakaan jaksanut tehdä! Jostain facebookin neulontaryhmästä kirjoitin joskus kaaripitsin ohjeen talteen, ja päätin sitten testata sitä. Väitän ettei oikein mikään malli toimi moisen värin kanssa mun silmissä, mutta se vaan täytys hyväksyä ja antaa olla. Ni annoin. 

Sukat on n. kokoa 39 tai ei ainakaan tähän mun kavioon. Emmä tiä minkä kokosia näistä tulee, kuha teen. Silmukkamäärä määrittää oman osansa, mutta toisaalta käytän tota 16s/puikko omiinkin sukkiini, eli periaatteessa se saattaa olla käytössä kokoluokissa 39-42. Käsiala taas vähän muuttui sukkien välillä, vaikka peräkanaa nämä tikuttelinkin. Jos olisi mennyt ihan samalla käsialalla, olisi värit osuneet kohdilleen kenties vielä täydellisemmin. Tai eiku, oisivat menneet vähän enemmän epävireeseen ehkä kuitenkin. Mutta joo, ihan puhtaasti sattumalta värit rytmittyi noinkin likelle toisiaan - mä en todellakaan mätsäile värinvaihtoja jossain kirjavassa kerässä, ei kestäis hermo! Ja mitä ihmettä porukka tekee niille pätkille joita tarttee kerästä riipiä, heittää hukkaan? Eihän sellasista parin gramman nysistä mihinkään mitään ees saa. Kamalaa tuhlausta! :)

Nyt sitten pohdinnassa on, että mitäpä sitte? Selasin läpi äsken blogilistani päivitykset ainakin viimeiseltä kahdelta ellei jopa kolmelta viikolta, ja antaumuksella luin mm. Missä neuloimme kerran -blogin jutun eri kuitujen kestävyydestä. Pahoittelut, en nyt hae linkkiä tähän kun kone kenkkuilee jo muutenkin ihan tarpeeksi, saati että lähtisin ettimään kahdessa tai kolmessa ikkunassa jotain. Saattais vaikka räjähtää. Mutta niin, se postaus! Joo kuidut ja niiden nyppyyntyminen--- mutta entäpä ne kaikki ihanat neuletakit!!! Jos jo muutenkin on pinnan alla kytenyt tarve neuloa jokin isompi työ niin nyt se kyllä ryöpsähti täyteen liekkiin. Joku juttu on nyt ihan kohta saatava puikoille.

Enköhän ole hillonnut jo tarpeeksi monta vuotta esim. Puffalan Banaanikongoa ja Vesimyyrää, vai mikä sen tummanharmaan värjäyserän nimi nyt olikaan :D. Sellasia melkein sport-vahvuisia ehkä? Ulkomuistista tää on paha.. Mutta ei ne nyt ihan fngeringiäkään olleet. Niitä ois niin paljon että pitäis kaiken järjen mukaan riittää jonkun sortin takkiin. Tai sitten ois myös Cascaden Heritagea upeassa ruosteisessa sävyssä Cinnamon, montakos vyyhteä sitä aikoinaan tuli ostettua...(6)? Mutta koska tää lankahamsteri on kooltaan sen verran kaukana minkäänlaisesta hamsterista, pitää noihin oikeisiin vaatteisiin sitten varatakin vähän enemmän lankaa. Ihan millään kahdella vyyhdillä ei pärjää, lulz! Ja ans olla jos ne perkeleet menee sitten kuitenkin loppumaan kesken. Ei mulla - vaikka lankaa löytyykin - ole kuitenkaan siihen sopivaa jatkeeksi, ja aika hiton hakuammuntaa ois ees tilailla mistään lisää kun nääkin esimerkkilangat on ostettu joskus 3-5 vuotta sitten Wanhan Sataman käsityömessuilta.

Ja entäs se toinen ongelma? Kaikki ne kivat ohjeet joita oon koneellekin keräillyt, ne on hyyyvin usein jollekin ihan toiselle langalle ja todella usein myös niiden vetoisuudet vaihtelee just sen verran, että rohkeus ei ole riittänyt ottaa kokeiluun. Plus (nyt kyllä saan katsoa peiliin) mallitilkkuja kukaan jaksa neuloa yyyyh! *huokaus* Ehkä luovutan ja neulon sen tilkun. Sitten seuraava steppi onkin se, etten hahmota mitä sen tiedot mulle antaa xD. Tai siis että en osaa kuitenkaan mallata millä koolla vastais käsialaa parhaiten - yleensä pitäis kuitenkin valita se suurin. Jaaa sit siinä suurimmassa on menekiksi ilmoitettu just niin paljon ettei löydy tästä taloudesta. 

Valivali uliuli!

Ja sitten muihin aiheisiin! Postiluukusta kolahti tällä viikolla kutsu ystävän häihin <3. Kesäkuussa juhlitaan, ai että!


Ja tässä aamulla katsoessani aamu-tv:ä osui silmäni Rosa Meriläisen aivan upeaan mekkoon! Tai en osaa sanoa ihan kokonaan millainen malli mekossa oli, koska ei tullut kuvaa kokonaisuudesta. Mutta aivan sama, mekko vaikutti malliltaan aivan ihanalta ja se kuosi oli jotain ihan parhautta! Sellanen riemunkirjava, jossa oli kuva-aiheita niin kasveista kuin varmaan vaikka ja mistä muustakin. Sellainen iloinen kakofonia joka kokonaisuutena kursiutui kasaan ainakin mun silmiä hiveleväksi lopputulokseksi. Tahtoo!

Ps. Jälleen parannellaan lenssua. Naurattaa, edellinen kipeily oli kyllä niin mies-flunssa, koska tää on paljon oikeempi flunssa! Mutta minkäs sille mahtaa, sillon ku olo on huono niin se on huono. Ihan sama valuuko nokka tai hohkaako otsa.