torstai 20. huhtikuuta 2017

Ihka oikea vaate!

11. maaliskuuta matkani alkoi. Tai jos aivan pilkkua viilaisi, jo 10. päivä, mutta koska purin tekeleen ja aloitin aivan alusta, niin päivä oli kyllä 11.

Pelkäsin, että mitä jos Heritaget eivät riitäkään, ja tein sotasuunnitelmia millä langalla ja värillä oikein jatkaisin, jos pahasti kävisi. Hetken jo meinasin antaa lankakaupalle pikkusormen, että jos ei riitä niin sitten ostetaan jotain herkkua tämän kaveriksi.

Yllätyksekseni Heritaget kuitenkin riitti! Ja vaikka muokkailin ohjetta jo muutenkin aavistuksen (jätin helman ja hihansuiden reikärivin pois ja korvasin sen löyhällä resorilla), pohdin josko olisin jopa tehnyt täyspitkät hihat. No, koska lankaa näytti riittävän sen verran hyvin, ettei helmassa tarvitsisi korvata millään - ja kun hihoissakin näytti silleen ihan kivasti riittävän 3/4-pituisiin hihoihin - luovuin pitkistä hihoista. Koska ei sit kyllä ois kuitenkaan riittänyt aivan niin pitkälle. Tai ehkä... koska lankaa jäi sitten kuitenkin 41 grammaa!

Langanpäät sain pääteltyä aivan heti paidan valmistuttua 13. huhtikuuta, mutta venytykseen en paitaa saanut ennen kuin tämän viikon puolella. Ja siinä olikin sitten mahdollisuus pilata koko kuukauden työ... Koska en omista mitään pingotusrautoja vai millä nimellä niitä nyt kutsutaankaan, pingotus tapahtui tässäkin tapauksessa nuppineulojen avulla... Nyt joku kirkuu kauhusta, I feel you! Mun sieluun sattuu kuinka raffit raidat kylkiin jäi, melkein tekisi mieli itkeä...


Mutta sitten huitaisin paidan päälleni. Ja se tuntuu kovin hyvältä! Ja siitä tuli oikeasti hieno. Ensimmäinen isompi vaatekappale josta tuli käyttökelpoinen! Tai no tuli siitä yhdestä harmaasta neuletakistakin sinällään ihan käyttökelpoinen, mutta se kutittaa kovasti. Ja en tiedä missä se on...

Mitä: La Grasse Matinée, johon löytyy myös ravelrysta ohje
Mistä: Cascade Yarns Heritage
Millä: onk noi ny 3mm pyöröt?
Menekki: 360g

Mä laitan tän niiiin huomenna töihin!

Illalla menin olohuoneeseeni viinille (siis paidan valmistuttua), ja baarimaija taiteili mulle pääsiäistipun. Kyllä, sillä on neljä jalkaa.


Ja sit tuli pitkäperjantai, ja tartti jotain uutta neulottavaa.


Ni sit täyty tarttua Supersocke silk -kerään, jonka ostin joskus Virheästä Vyyhdistä. Ois toiminu varmaan paremmin sukissa, mut siitä tuli nyt vauvan neuletakki. Varsinainen koiranoksennus. Ja onneksi kuvakin on ihan epätarkka. Napit pitäisi vielä keksiä. Oiskohan mulla mitään valkoisia, voisivat vähän raikastaa. Tiistaina päätellessä en kyllä vaan jaksanut enää kaivaa nappivarastoja esiin.

Mistä: Online Supersocke Silk-Color (55% villa, 25% polyamidi, 20% silkki)
Millä: ne samaiset pyöröt, 3mm?
Menekki: 77g

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä viesti!