maanantai 25. joulukuuta 2017

Joulun materiaa

Nyt on taas rakas kulutusjuhlamme juhlittu (toki tänäänhän se juhlapäivä vasta oikeasti olisi, mutta eipä tässä nyt mitään juhlintaa enää ole, eilen hoidettiin ne velvollisuudet.


Itse viime vuonna julistin, etten enää osta kenellekään mitään. Noh, eihän se ihan niin sitten mennyt. Ja en kyllä itsekään jäänyt lahjatta, hirveä määrä paketteja!


Aatto meni ns. normirutiinilla, Lumiukkoa, joulurauhaa, riisipuuria, oleilua, hyvää ruokaa.


Kuten sanottu, omakin lahjapino oli ihan merkittävä. Olen huono neulomaan mitään näistä kirjoista, ohjeet on yleensä niin pitkiä sanallisia rimpsuja ja kirja on hankala pitää näkyvillä neuloessaan. Mutta tässä on kyllä useampi mielenkiintoinen malli, jotka pitää ottaa testiin.


Nyt olen ruma ihminen, mutta tällaset kirjat on sarjassa "mitähän tälläkin tekee". Kaunista kuvitusta kyllä, mutta mä en ole juurikaan jouluihminen, enkä fanita joulureseptejä jii än ee. Arvostan kuitenkin lahjan antajan elettä (en saanut käsialasta tunnistettua kuka tämän antoi) ja ajatusta, aina.


Mutta tää oli se, mikä sai hihkaisemaan ääneen! Vihdoin, vihdoin! Piti ihan ystävällekin laittaa kuva, sillä ollaan useasti puhuttu että pitäisikö kimpassa hommata. Ai että, vihdoinkin noi vyyhdit saa kyytiä. Toki tuli vain tämä pingotusosa, ei sitä mihin lanka kieputetaan kiekoksi, mutta ei se ole välttämätöntäkään (ja sen saa kyllä tarvittaessa ostettua), tärkeintä on se että nyt sen vyyhdin saa johonkin missä se oikeasti pysyy, sen saa kieritettyä palloksi ilman epäinhimillisiä asentoja ja aivan varmasti aika pirun paljon vikkelämmin!


Notta kunhan tämä Polarin aktiivisuusranneke on latingissa, voisi sen käytön aloittaa juhlavasti kerimällä lankaa! Tähän mulla on vähän kaksinaiset aatokset. Toisaalta haluan todellakin testata tällaista ja toivon, että se buustaa tekemään enemmän - mutta toisaalta pelkään, että se vain alleviivaa enemmän sitä etten liiku tarpeeksi ja se menee jo buustin toiselle puolelle ja lannistaa. Jatkuva muistutus siitä että tekee liian vähän saattaa syödä sen mielenkiinnon kokeilla edes koko hommaa (siis pitempään kuin viikon). Mutta pyhpah, minä aion nyt asennoitua positiivisesti ja haluan ottaa haasteen vastaan! Minähän se olen vastuussa itsestäni.


Toisaalta, mitä jos huomenna? Nyt tekisi mieli köllötellä ja syödä vähän suklaata :D.

Ai niin, lankakulutus näyttää tällä hetkellä 2,4 kg josta olen ihan tyytyväinen. Siis ottaen huomioon, että olen ostanut lankaa tasan kerran tänä vuonna, ja niidenkin ostosten jälkeen olen 1,8 kg voitolla! Ja tässä saattaa vielä ennen vuoden vaihdetta puikoilta tipahtaa epämääräinen huivinretale Zauerball Crazysta, jota on tähän mennessä mennyt melkein kaksi kerää - jotka molemmat oli tosin vajaita, mutta on tolla ihan hyvä määrä mittaa jo. Saa vielä ehkä hyvällä tsägällä 150g lisää kulutuslistalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä viesti!